tiistai 20. syyskuuta 2016

Tyttöjen juttuja

Lapset tuntuvat aina hujahtavan kesän aikana, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Isomman muksun nilkat ja ranteet vilkkuu kaikista viime talven vaatteista, eikä tyylikään ole isolla päiväkotilaisella sama kuin perhepäivähoidon nuorimmalla.

Pimpula on ollut parivuotiaasta saakka hyvin tyylitietoinen ja suoraan sanottuna kranttu vaatteiden suhteen. Henkkamaukan apinakireät glitterhömpötykset kelpais aina, kun taas mutsin ompelemat ei juuri millään. Päätin kuitenkin kokeilla vielä, sillä tiesin että tää kuosi osuu ja uppoaa.


Ostin Facebookin kangashamstereista pätkän tätä Maijat -joustocollegea. Kuosi on Leena Rengon suunnittelema ja sitä saa tälläkin hetkellä Verson puodista. Tarkoitus oli tehdä hupparimekko isommalle tytölle.


Hupparimekkohan siitä tuli ja hieno sellainen!



Tuli myös jämäpaloista pipo syksyn viileneviin päiviin. Pipossa on Paapiin puuvillatupsu koristeena.




Loppupaloista pötkö sai vielä pöksyt. Oli tosin sen verran lyhyt pala, että piti tehdä resoreista pidemmät.


Joo, meillä ihan oikeasti nukutaan näin ryppysillä lakanoilla :)

Vielä jäi muutama Maija jäljelle, mut niistä ei enää vaatetta saa. Yksi meni jo nukkekotiin peitoksi, loput päätyvät ehkä tilkkupeittoon myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti