sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lisää nappisekoilua & arvonta


Lauantai-ilta hurahti tällä kertaa nappipajalla, nyt oli vuorossa lämpimät sävyt Fimo-lajitelmasta. Oranssia, keltasta ja ruskeeta. Huomasin että tollasesta pienestä palasesta tulee aika monta nappia, joten kannattaa varautua ylituotantoon. Kun massat on sekoitettu keskenään, ei niitä enää saa eroteltua. Ratkasuna tähän tein tollasia "marmorinappeja".

Kukkanappien tekokaan ei mennyt ihan niin kuin tädeillä Youtubessa, mutta tuli niistä silti hauskoja. Nyt tuli mun nappiannostus täyteen, joten loput Fimo-massat saa jäädä odottelemaan seuraavaa inspistä.

Isoja retronappeja
Kukkanappeja. Ennenkun kukaan alkaa syyttelemään Marimekko-plagioinnista niin kerrottakoon että näistä piti tulla säännöllisen mallisia 5-terälehtisiä kukkia, mutta ne levähti tehdessä. Onkohan unikko-kuosikin plörähdyksen tulos?
Koruviritelmät samoista palasista
Satunnaisia jämäpalanappeja
Massajämät sekoitin yhteen ja tein niistä pikkusia marmorinappeja

Koska näitä tuli niin paljon, niin eiköhän pistetä pystyyn pieni arvonta. Kerro kommenttiosastossa 4.4. mennessä mitä alla olevista napeista haluaisit ja kuinka monta, niin olet mukana arvonnassa. Toisen arvan saat liittymällä lukijaksi tuosta oikeasta palkista. Laittaisitko vielä kommenttiin monellako arvalla olet mukana. Jos osallistut anonyyminä niin laitatko myös jonkun sähköpostin josta saan sinuun yhteyttä.

Napit on tehty omin pikku kätösin, rakkaudella ja säheltämisellä. Joten kaikki ovat uniikkeja ja luonnollisesti keskenään vähän erilaisia sekä eptäydellisiä. Tässä arvontanapit:
Oranssit marmorinapit ja turkoosit pikkunapit halk. 1,5-2 cm, kukka- ja marmorinapit n. 2,5cm, isot retronapit 4 cm (vasemmanpuoleisessa pieni ruttu alareunassa)

Ja vielä loppukevennyksenä neiti E:lle tekemäni jääkaappimagneetti. Tunnistaako joku hahmon?

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Nappipaja



Tänään innostuin pimpulan päiväuniaikaan testaamaan mun Sinellistä tilaamia Fimo-massoja. Tavoitteena saada aikaseks nappeja, paljon ja erilaisia. Ensimmäinen kerta on aina jännittävä, ihan vatsanpohjassa tuntuu. Opiskelin eilen Youtubesta kuinka homma pitäis hoitaa ja koin olevani henkisesti valmis.

Vähän vaivaamista, kaulitsemista, pötköjen pyörittelyä, leikkaamista ja rei'itystä. Videoilla tädit veivas nappeja suit sait noin ja näin. Ei se ihan niin näpsäkästi mennyt iteltäni, mut ei se kyllä vaikeetakaan ollut! Väreistä otin tän päivän sessioon mukaan vihreetä, turkoosia, sinistä, pinkkiä ja mustaa. Lämpimämmät sävyt jää ens kertaan.

Ihanaa oli välillä vaan askarrella, uutta, hauskaa ja helppoa. Suosittelen lämpimästi!

Isoja kirjavia ja satunnaisia nappeja

Mustia pilkullisia nappeja. Valotus ja värit kuvassa ei ihan skulaa

Turkooseja pikkunappeja. Kaikki vähän erikokosia ja muotosia

Epätoivoinen yritys saada loppumassakin kulumaan

Satunnainen prötö

Kaksi satunnaista prötöä

Mitään varsinaista ohjetta en tähän viitsi kirjottaa, kun sellaisia on Youtube pullollaan. Kirjota hakukenttään "fimo buttons" ni johan löytyy.

Tarvikkeista sen verran, että mulla oli käytössä Fimo soft - massoja tollanen kätevä alotuspakkaus, jossa oli 10 väriä nokare. Lisäksi tarttee työstämiseen kaulimen (tyhjä lasipullo), sukkapuikkoja reikiä varten, taikinakaavinleikkurin tai nasaveitsen leikkaamiseen ja jotain pyöreitä muotteja millä napin saa leikattua levystä irti. Mulla oli kokeilussa viinamitta (liian pyöreät reunat), piparirinkula (liian iso) ja täydelliseks havaittu shakerin korkki. Oikeita muotteja saa vissiin jostain askartelukaupasta. Sitten vielä uunia varten tarvitaan lämpömittari kertomaan että pysyy 110-130 asteen välimaastossa paiston ajan. Suosittelen käyttämään leivinpaperia eikä foliota paistaessa alla, foliosta kun voi jäädä ruttuja nappien nurijlle puolille.


Työvälineistöä

Innostuin tästä niin paljon, että seuraava sessio on luvassa jo tänä viikonloppuna. Kokeilen ainakin kukkanappeja neidille. Laittakaahan idiksiä tulemaan jos kokemusta näistä löytyy!

2-vuotiaan mielestä tää oli kiva peli. Mutsi kuulemma hävis

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sunnuntaipuuhastelua

Kaikkeni olen yrittänyt, mutta jossain se kasvatus meni sittenkin pieleen. Tsirbula täytti viikko sitten 2 vuotta ja ilmotti äiteelleen että minun lempiväri on vaaleenpunanenpinkki. Ja että sininen on poikien väri.

Kai se on painostuksessa taivuttava ja annettava sen käyttää myös pinkkejä asioita, vaikka omaan sydämeen (ja silmiin) sattuu. Ompelin tädin lähettämästä pinkistä pöllökankaasta ja Mussukoilta tilatusta tähtitrikoosta paidan. Oikeestaan tässä väriyhdistelmässä pinkki on tosi jees, neitikin hyväksyi vaatteen heti. Pöllökangas on jotenkin tosi symppis.



 

Toinen proggis oli kirpparilta eurolla löytyneen svetarin piristys. Malli paidassa on tosi kiva, mutta pinta vähän käytössä haalistunut. Ompelin siihen Noshin trikoosta kettuapplikaatiot eteen ja taakse, ja paita on taas käyttökelpoinen.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kuprunmutrun mutku mutku



Mikä on kupruileva, mutruileva, irvistelevä ja suloinen samaan aikaan? Tietenkin DIY - Kindlepussi. E-kirjan lukulaite on reissannut kassin pohjalla ilman suojaa, joten sääliks kävi kapistusta. Noshin kettutrikoosta pieni palanen, palliprojektista ylijäänyttä neuletakkia ja mummon varastoista saatu vetoketju, ja härpäke on turvassa kolhuilta.

Vähän se neule kupruilee, vetoketju törröttää, ompelukoneen tikki on epäsiistiä ja luonnollisesti väärän väristä. Mutta rakas lukulaite on suojassa, ja hintaa operaatiolle tuli 0 €.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Improvirkkausta mökillä

Mentiin perheen kanssa mökille Kuopioon viikonlopuks. Tarkoitus oli tehdä muumiamigurumeja (sanahirviö), joten laukkuun oli pakattu jämäkeriä värikkäitä puuvillalankoja. Pakkaushösiksessä ohjeet jäi kotiin, enkä koe olevani ihan niin pro, että Pikku Myy syntyisi takataskussa.

Oli siirryttävä suunitelmaan B, eli satunnaiseen virkattuun tyyppiin. Tällanen siitä tuli: takkutukkainen, tärähtänyt ja värikäs. Neiti E saanee sen kaksvuotislahjaksi, kun aikaa on enää 3 päivää eikä muutakaan ole tekeillä. Muumitarinat jatkukoon toiste!




p.s. Tuleeko kenellekään muulle mieleen Chucky ja lapsuuden traumat?

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Yöpöydän uudet vaatteet

Mulla oli maailman rumin yöpöytä, maalitahranen kuppanen ikeapalli. Taisi löytyä nykyisestä kämpästä muuton yhteydessä, siis yli kaksi vuotta sitten. yök

Nyt sain vihdoin itteäni niskasta kiinni ja tein sille jotain. Tarvittiin vanha kulahtanut neuletakki, vähän saksimista, ompelua ja niittipyssy.

Lopputulos on mun mielestä mainio, näyttäis kelpaavan kissoillekin!



Taistelu tuolin herruudesta

Ja voittaja on yllätys yllätys: Rotta!
Palli ennen vaatteita



Kulahtanut kahden euron kirppislöytö, jota ehdin pari vuotta käyttääkin.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kirjontapiperrystä



 

Otin taas askeleen eteenpäin kirjontajutuissa. Nyt oli vuorossa kokeilu, jossa melkein joka silmukalle vaihdetaan lankaa. Aluks ajattelin ettei tästä voi tulla mitään, hirmusen työläältä tuntui. Sitten hiffasin, että molemmat langathan voi pitää sormella valmiina, senkun nappasee silmukkaan sopivan mukaan.

Tämän suuren oivalluksen jälkeen homma oli helppoa ja nopeeta. Rannustimet eli kämmekkäät eli härpäkkeet valmistuivat parissa päivässä. Ohje on Ravelrystä, Endpaper Mitts. Puikkoina mulla oli joustimessa 2,5 ja muualla 3. Lankoina jämäkerät puna-ruskekirjavaa käsinvärjättyä sukkalankaa ja Novitan Woolia valkoisena. Molempia jäi n. metri jäljelle, eli aika tiukille meni. Menekki ehkä noin 2/3-kerää woolia ja nyrkin kokonen pallura toista.

Näillä spekseillä tuli snadisti isommat mitä mallikuvassa olevat, mutta sopivat varmasti saajalleen kun ei tässä mitään kääpiökäsiä olla.

Lopuks vielä ei mennyt niinkuin strömsössä kuva, joku oli ajatuksissaan kuvion kanssa (onneks tätä ei valmiista huomaa):