sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Paitatöherryksiä

Kuten arvata saattoi, taisin vähän hurahtaa tekstiililiituihin. Hengailtiin perjantai-ilta työhuoneella kavereiden kans ja samalla piirtelin parit paidat.

Eka paita on pimpulalle ja siinä on hillitynhallittu pehmokirahvi.



Toinen on itelleni ja siinä on mikäs muukaan kun zombie. Tässä tais lähtee vähän mopo käsistä...




torstai 26. joulukuuta 2013

Kurre sanoo moi!


Tilasin joulun alla itelleni jälleen yhden joululahjan: tekstiililiidut. En edes tiennyt sellaisten olemassaolosta ennen kuin näin Mutturalla - blogissa ihan mielettömän hienon kettupiirroksen. Laitoin samantien kynät tilaukseen ja odottelin niitä innolla pari päivää.

Tänään vihdoin löysin yksväristä kangasta, nimittäin kaverin vanhan t-paidan työhuoneen koristani. Tein kokeiluluontoisen oravan, ja täytyy sanoa et hauskaa oli! En ole tosi pitkään aikaan tuhertanut mitään kynillä ja olin unohtanut et sellastakin vois välillä tehdä. Tällanen siitä tuli, päätynee neiti E:n paidaksi kunhan pääsen taas saumurin ääreen työhuoneelle. Veikkaan et tääkin liituvillitys lähtee käsistä!

Liidut toimivat siis näin: Ensin piirustetaan halutut kuvat ja sitten silitetään leivinpaperin läpi kuva kiinni paitaan. Valmistajan mukaan kestää tämän jälkeen pesua hyvin, vielä ei mulla siitä ole kokemuksia. Kankaan tulisi olla mielellään puuvillaa, ja vaaleammissa sävyissä kuvat näkyvät paremmin.


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lahjuksia

Tänä vuonna ei paljon lahjoja laitettu, joten tämän tontun paja ei käynyt ylikierroksilla juurikaan. Eipä sillä että olisi ollut aikaakaan paljoa tehdä, sen verran haipakkaa on duunissa ja vapaa-ajalla ollut meininki. Pikkujoulumuumin lisäksi väkersin kuitenkin kummitytölle kaulakorun marsukuvasta. Kuva on liimattu kapussipohjaan (eli metallinen härpäke), peitetty muovipalalla ja sitten vaan välirinkula ja nauha kiinni. Nauha on nahkanyöri, jotenkin sopi tähän tyyliin paremmin kuin ketju.


Lapaset tein kaverille firman koulutuspäivillä istuessani. Jotenkin ilman kutimia on hankala keskittyä mihinkään, tämä oli sopivan leppoisa duuni tuollaiseen tapahtumaan. Lankana oli Schoppel Wolle Reggae ja mallina aiemmin tässä blogissa julkaisemani ohje. Silmukoita tein hieman enemmän, muistaakseni alkujoustimeen 38 s ja loppulapaset 39s. Tuo liukuvärjätty lanka skulasi tässä tosi hyvin, kun sitä oli rytmittämässä tummanruskea yksivärinen.


 Hyvää joulua ja uutta vuotta, ja ennen kaikkea lomaa käsitöitä varten itse kullekin säädylle!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Muumi-Buumi


Pidettiin pikkujoulut kavereiden ja muksujen kesken, ja päätettiin että kaikki tois sinne jonkun pienen paketin arvottavaks lapsille. Ompelinkin hyvissä ajoin mollamaijan pileitä varten, mut pimpula sitten sattui bongaamaan mollan kässäkassissa ja se oli menoa. Neiti ilmoitti selkeästi "minun" ja adoptoi mollan kokoelmiinsa. En uskaltanut enää riskeerata mitä tapahtuis jos joku toinen muksu vetäisi paketista hänen nukkensa.

Piti keksiä toinen lahja, ja aikaakin oli vielä yhdet firman koulutuspäivät värkkäämiseen. Lainasin kirjastosta viime viikolla Mukavat Muumiamigurumit -kirjan ja päätin kokeilla sieltä sitä kaikista ilmeisintä, muumipeikkoa. Muumista tuli ihan vallottavan söötti, nyt tuli kaamee hinku tehdä loputkin hahmot! Kirjan ohjeet oli kyl tosi hyvät ja selkeet, sopii myös ihan alottelijoille. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Lankana mun muumissa oli Hjertegarnin Bommix Bamboo ja joku toinen samankaltainen kerän loppu, ja koukkuna nro 3 kun nyherrän niin pirun tiukkaa muutenkin. Valmiin muumin korkeus n. 12 cm.



perjantai 13. joulukuuta 2013

Sisäbuutsit



Ilmeisesti tää on alle 2-vuotiailla suhteellisen yleinen ilmiö: ääretön rakkaus kumisaappaisiin. Liittynee siihen et vihdoinkin osaa pukea kengät ite jalkaan, kunhan ne on tarpeeks helpot. Mut tällasen laiskan mutsin ideologiaan ei kuulu hiekkasilla saappailla sisällä kulkeminen, imurointitiheys kun on optimoitu mahdollisimman harvaks. Sain idean virkata neidille kumisaappaita muistuttavat tossut, joilla voi sit sisällä suhata rauhassa. Salakavala juoni toimi, ja saappaista tuli parin epäluulopäivän jälkeen lempparit.

Saappaat on virkattu Novitan Mambo-langan jämistä, joita jäi yli pöllöpaidasta. Langat on alunperin bongattu kirppikseltä, vielä löytyy vihreetä 1,5 kerää ja keltasta muutama pätkä. Koukkuna mulla oli nro 5 ja malli on ihan improvisoitu virkatessa. Pari hassua pullistumaa tossuihin tuli, mutta muoto on muuten ihan passeli. Ns. nauhat on ommeltu päättelylangoilla ja pohjaan laitoin vielä isoja pampuloita jarrulateksia, kun meillä on tosi liukas parketti.


lauantai 7. joulukuuta 2013

Naali eli napakettu



 
Naali (Vulpes lagopus) on pohjoisen pallonpuoliskon tundralla elävä koiraeläimiin kuuluva petoeläin. Naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Naali valikoitui koristamaan paksua kangaskassia, jonka tein kun kaikki vanhat tuntuivat niin rutkuilta ja kämäsiltä. Tarttin tarpeeksi paksun kassin, josta mukana kulkevat neulepuikot ei pistelisi kainaloa. Kangas on duunikaverilta saatua painettua collegea ja naali on tehty valkoisella silitysarkilla. Jostain syystä ei meinannut tarttua kankaaseen millään, saa nähä pysyykö pesussa kiinni kun sellaisen aika tulee. Tein kassiin vielä puuvillaisen vuoren, kun collegen nurja puoli on niin lenkuraista.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kesäpaidan uudet napit


 Tässä on taas klassinen esimerkki siitä, kuinka joku projekti jää muhimaan korin pohjalle ja unohtuu sinne määrittämättömäksi ajaksi. Kyseessä on viime kesän neuleprojekti, joka on ollut valmiina ties miten pitkään mut en ole saanut aikaseks ostaa siihen sopivia nappeja, kun omasta lootasta ei sellaisia löytynyt. Viikko sit tein vihdoin retken nappikauppaan ja löysin passelin rouheat napit. Puserossa käytetty lanka on Rowanin Purelife Revive, joka on tehty kierrätetystä silkistä, puuvillasta ja vissiin viskoosista (rayon). Ostin sitä joskus huutonetistä halvalla muutaman kerän vaalean harmaansinisenä ja ruskeat ostin lisäks Tallinnan Karnaluksista. Lanka on upean vivahteikasta ja rosoista, ihastuin siihen välittömästi nähtyäni ekan kerran.

Puseron mallina on kokonaan saumattomana neulottava Driftwood, joka on ilmainen malli Ravelryssa.
Paita neulotaan ylhäältä alas pyöröpuikoilla ja oli ainakin mun mielestä tosi helppo tehdä. Kuitenkin lähestyttäessä alareunaa tajusin että siitä tulee vähän pliisun värinen, mikä ei ehkä ole ihan mulle omin juttu. Löysin sitten vielä tiskirättiprojekteistä ylijäänen vajaan kerän Bommix Bamboota kirkkaan vihreenä, ja pätin tehdä sillä parit tehosteraidat. Toimi hyvin ja paita sai vähän lisäilmettä.