sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Huhuu




Päätin jo joku aika sitten et ei enää pöllöjä, nyt on ne tiput nähty. Mut sit törmäsin Ravelryssä tähän. Ei auttanut, pakko oli sortua sekä ostamaan ohje, että tekemään vielä vähän pöllöjä. Mut muksulle, ei itelle!
Bongasin alkusyksystä Puu-Vallilan pihakirppikseltä männävuosien Novitan Mambo - lankaa ihanan sinapinkeltasena ja olin jo jonkun aikaa miettinyt mitä kivaa siitä vois snadille tehdä. Nyt mulla oli siis superihana ohje ja superihanaa lankaa sen toteuttamiseen. Paitsi että ohjeen lanka oli jotain puikoilla 5 neulottavaa rimpulaa eikä supermuhkeaa mamboa. Kaivoin koneelta Excelin esiin ja jonkun aikaa mittailtuani sain kaavan käännettyä jumbokokoon. Ilmeisesti matikkapää toimii vieläkin, nimittäin paidasta tuli ihan järkevä mittasuhteiltaan ja vieläpä sopiva minillekin.

Pöllön silmiin piti saada nappeja, ja kuin ihmeen kaupalla taas kerran miehen mummon nappijäämistöstä löytyi sopivat. Hei oikeasti, kuka säästää nykypäivänä niin paljon nappeja, että niistä voi löytää 22 suurinpiirtein samanlaista? Onneks joskus osattiin arvostaa tärkeitä asioita. Nappien ompelu ei ole ihan lempipuuhaa, mut sekin meni yllättävän kivuttomasti työhuoneen pikkujouluissa glögimukin ja herkkujen äärellä.

Malli oli kuvaushetkellä melkoisen flunssainen, mut retki parvekkeelle oli päivän kohokohta

5 kommenttia: