maanantai 16. syyskuuta 2013

Pipoaika

Jostain syystä alkusyksystä iskee vimmattu tarve tehdä pipoja, niin itelle kun piiperollekin. Pipo on siitä hyvä käsityö, ettei siihen mene kuin maksimissaan muutama ilta, vaikka olis haastavampikin malli. Toisaalta valmista ohjetta ei myöskään tarvita, kun näitä on aika helppo improta leventämällä ja kaventamalla tekniikasta riippuen. Myös sovittaminen kesken duunin on mahdollista, eikä tartte arvuutella osuuko mittasuhteet oikein.


Eka pipo on tehty itelleni Lankamaailma Nordian piposkaban innoittamana. Kilpailussa piti käyttää Lankamaailman lankoja, joten sain myös hyvän tekosyyn piipahtaa shoppailemassa. Päällä vellonut kuumetila esti kyl tehokkaasti ylimääräset ostokset, riitti että pysyin tolpillani villaosaston läpi. Langaksi valikoitui Schoppel Wollen Reggae mustana ja saman puljun Reggae Ombré viher-turkoosikirjavana. Aika upee lanka, tosi kevyttä ja riittoisaa ja värit oli ihan mielettömät. En tiedä vielä kestävyydestä, kun myssy on vielä käyttämätön. Sain tikistämällä riittämään yhdet kerät kumpaakin pipoon, tupsuun olisin mielelläni tunkenut pari metriä lisää värikästä, mut en sen takia viittinyt toista  kerää ostaa. Malli on oma ja tyyli kasaria, tykkään!

*Edit: Pipon ohje löytyy täältä ja lanka on vieläkin superihanaa*


Toinen lätsä onkin talouden neiti-ihmiselle. Tämä synty Kuopion matkalla herätevirkkauksena, kun olin unohtanut kaikki käsityöt matkasta (!) ja piti äkkiä Anttilan alelaarista ostaa jotain lankoja ja koukku. Lankoina Puro batik ja Miami, värit aika räikeet ja yhteensopimattomat. Sopii hienosti meidän tyllerölle! Lisäsin lopuksi vielä tupsupäiset korvat hoopontamaan lookkia taaperolle sopivaksi ja pimpulahan rakastaa uutta pipoaan.


Laitetaan vielä loppukevennykseksi viime syksyn pipomanian satoa, tämä on jämälangoilla toteutettu:


7 kommenttia:

  1. Ihana lippa tuossa sinun hatussa. Mä aloitin jo yhden kokeilun vastaavasta mallista. Eipä onnistunut. Katsotaan tuleeko valmista ennen ensi kesää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin itseasiassa tein lipan parikin kertaa kun ensin siitä tuli liian tiukka, jolloin sojotti ikävästi alas päin. Lisäsin silmukoita ja johan onnistu!

      Poista
  2. No niin onnistuinpa nappaamaan voiton suunnittelemallani pipolla, joten tekivät siitä ohjeen puolestani Lankamaailmassa. Ohje on ladattavissa täällä: http://lankamaailma.fi/media/wysiwyg/PDF/Virkattu_Reggae_pipo.pdf

    VastaaPoista
  3. Ihania persoonallisia luomuksia <3

    VastaaPoista
  4. Hieno tuo Lankamaailman kisapipo. Hyvä, että siihen löytyy ny ohje niin ei tarvi miettiä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vieläkin olen ihan fiiliksissä siitä että oman pipon ohje löytyy netistä :)

      Poista