keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tuunatut farkut asteekki-hengessä




Törmäsin joskus kesän aikana mahtavaan ideaan duunata farkkuihin ah niin muodikkaita asteekki-kuvioita. Alkuperäisessä ideassa  Minted Strawberry -blogissa oli lähtökohtana melko vaaleat farkut ja kovat kontrastit kuviossa. Mun hillityn hallittuun tyylittömyyteen se ei ihan istunut, joten koetin tehdä vähän omalla tyylillä vähemmän silmiinpistävät. Broidin vaimon vanhat farkut, jotka oli ennen lempparit sai nyt uuden kuosin ja päivityksen nykymaailmaan.

Homma menee näin: Ensin vaalennetaan haluttu kuvioalue farkuista värinpoistolla. Itse käytin jotain kankaille tarkotettua pyykkikonekamaa, mutten tietenkään koneessa kun halusin vaikutuksen vaan lahkeisiin. Lahkeet dipattuna mömmöön noin 1,5 tuntia, olis ehkä saanut olla hieman enemmänkin, mut hätäilin kun pelkäsin että tulee liian vaaleeta. Kuviot tein kangastussilla ihan fiilispohjalta, mallia ja ideoita katselin puhkikuluneista hemarin legginsseistä joista ei taida enää käyttökamaa tulla. Kangastussi alkoi vähän hiipua kuvioiden edetessä, mikä oli mun mielestä ihan hyvä juttu niin tuli pehmeempää kuviota. Jos haluaa skarpimpaa jälkeä tarvitaan varmaan parikin tussia. Alkuperäisessä idiksessä oli käytetty permanenttitussia, sekin varmaan passaa ihan hyvin. Tässä vielä lähikuva kuvioista:


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Koko kesän mekkoprojekti






Ihastuin jossain kevään Moda-lehdessä olleeseen neulemekkoon, mutta ohjeen langat olis maksanut monia kymppejä ja päätin ettei nyt ehkä ole sellasille menoille tarvetta. Mekko jäi kaivertelemaan takaraivoon pieniä kolosia, joten pakkohan se oli jotenkin toteuttaa. Lankoina päätin käyttää puuvilla- ja bambukerien jämiä, joita mulla nyt sattuu olemaan aika paljon. Todistettavasti ainakin 11 väriä jäi jopa käyttämättä, vaikka tähän menikin 9 erilaista lankaa. Kolme niistä oli täysiä keriä, loput erinäisiä vajakkeja. Langanmenekki yllätti tekijän, ja aika moni väri kävi vähiin jo takakappaleen aikana. Molemmista puolista tuli siis hieman erilaiset, mutta eipä se paljoa valmiissa mekossa haittaa. Itse neulominen oli nopeeta, kun joka toinen kerros on venytettyjä silmukoita (paitsi ohkasimmissa raidoissa). Suurin aika menikin sitten langanpäiden päättelyyn... Inhoan noin yleisesti ottaen päättelyä ja neuleiden kasaamista, minkä takia siihen hommaan vierähti ainakin pari viikkoa. Välillä oli jo pakko tehdä jotain aivan muuta kun langanpäät tuli jo korvista ulos. Tältä reunukset näytti ennen urakkaa:


Mekosta tuli mielestäni tosi kiva ja kesäinen, harmi että kesä näyttäis loppuneen tältä erää. Tuleehan noita uusia toivottavasti vielä. Tällasten väljästi kudottujen vaatteiden käyttäminen pienen lapsen tai kissojen läsnäollessa on käytännössä mahdotonta, mutta ehkä tää päällä voi mennä vaikka töihin. Tai hippaamaan, kunhan muistaa varoa ovenkahvoja, vetoketjuja ja koruja joihin voi jäädä jumiin. Todella käytännöllinen vaate siis!

perjantai 9. elokuuta 2013

Hiiri mittaa maailmaa



Nämä hiiret mittailevat maailmaa nykyisin Sveitsistä käsin. Piti saada lahjus tyllerön tulevalle poikaystävälle valmiiks ennen kun saapuvat tänne meitä moikkaamaan, mut oli taas kesä ja Asioita. Paita sentään valmistui ennen kun koko seurue poistui takasin ja sain lähettettyä paidan sukulaisten mukana oikealle vastaanottajalle. Kaavat otin uusimmasta Ottobren lastenvaatelehdestä, siinä näytti olevan kivasti peruskaavoja trikoovaatteille laajalla kokoskaalalla. Hiirikangas on Kangastukusta ja raidallinen taskukangas jämäpaloista Intiantilauksesta. Löysin vielä mutsin ompelutarvikkeista hiirenkorviin ja raitakankaaseen mätsäävää resoria niin hyvä tuli. Paita oli helppo ja nopee tehdä, kun karsin kaikki ylimääräset härpäkkeet pois ohjeesta. Täytyy näitä tehtailla omallekin pimpulalle syksyks, kun bodyaika on auttamattomasti ohi. Onneksi, sillä mutsi on jo pienestä saakka iskostanut mun päähän että nepparit on hirveitä ja niitä ei kannata käyttää. Enpä ole kyllä ikinä kokeillut....

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Koruvirkkausta osa 2

 
Törmäsin männäviikolla kaverin linkkaamalla sivustolla hauskannäköiseen pompom -kaulakoruun. Idea jäi muhimaan päähän ja toissapäivänä sattumalta törmäsin Emmauksen kirppiksellä korun pohjaksi sopivaan pronssinväriseen ketjuun. Hinta oli huimat 50 senttiä joten pakkohan ketju oli ottaa talteen. Multa nyt ei sattunut löytymään pompom-nauhaa eikä mitään muitakaan ohjeen tarvikkeita, joten improvisoin toteutuksen omalla tyylillä. Koru on virkattu suoraan ketjuun jämälangoista ja lisäsin helmiä päällimmäisen värin sekaan tuomaan pompuloita kuten alkuperäisessä mallissa. Helmet on purettu rikkinäisestä kaulakorusta, joka on lojunut korulaatikossa jo pari vuotta. Tältä tuotos näyttää kaulassa:



Ohje

Tarvikkeet:
  • Ketju, jossa on tarpeeksi iso rengaskoko että virkkuukoukku mahtuu läpi
  • 2 väriä puuvillalankaa muutama metri.
  • Helmiä, tässä korussa 26 kpl
Virkkaa ensimmäisellä värillä kerros kiinteitä silmukoita ketjun ympäri. Mun ketjussa sopiva määrä oli 3 ks / rengas. Päätä lanka. Pujota kakkosvärin lankaan tarvittava määrä helmiä valmiiksi. Aloita sopivasta kohtaa samasta suunnasta kuin 1. rivi virkattiin. Tässä korussa aloitus on ketjun 11. rengas. Virkkaa 3 ks, ota helmi lähelle ja kiinnitä se ketjusilmukalla työhön etupuolelle (eli tee kjs helmen takana). Virkkaa 6 ks, ota uusi helmi ja kiinnitä ketjusilmukalla. Jatka näin kunnes olet samassa kohdassa toisella puolella kuin mistä lähdit alussa, päätä työ helmen jälkeen 3 ks:llä. Päättele langanpäät.

torstai 1. elokuuta 2013

Kesähatun uudet vaatteet


Onni on laiska kaatosadeaamu. Kun ei voinut uloskaan lähteä, tuli piperrettyä kesähatulle uudet kledjut. Löysin tän hatun viime kesän halvennusmyynneistä, se on paperinarua ja aivan ihana. Hattu on ollut kovassa käytössä ja nuhjaantunut aika huolella kaikessa menossa. Viime viikolla se löytyi sitten kissojen vessasta jätösten keskeltä, jonne rakkaat siiamilaiset urpo & sen kaveri olivat sen roudanneet. Pesin sen saippualla ja kumma kyllä hattu kesti niin vesipesun kun saippuankin. Paperihattu! Värit haalenivat hauskalla tavalla, mutta jotenkin kurttuisemmaks se kuitenkin muuttui. Virkkasin nyt siihen reunuksen jämälangoista aika kirkkailla väreillä, niin huomio kiinnittyy osittain ainakin nauhaankin. Hattu sai taas uuden lookin ja vielä yhden elämän (tai kesän). Jes!

Käsityörintamalla ei mitään uutta


Blogini on ollut tahattomalla kesätauolla koska syyt ja asiat. Mökkireissua toisen perään ja festareita ja mitä näitä nyt olikaan. Viljelypalsta on myös aiheuttanut ihan kiitettävästi duunia, joskaan harrastusta ei tässä tapauksessa ehkä voi duuniksi kutsua. Pirun helteet vaan velvoittavat kastelemaan melkein joka päivä, eikä 9 naista näköjään meinaa riittää siihenkään. Tosin nyt työ alkaa kantaa hedelmää, tai pikemminkin vihannesta. Kurkkua, kesäkurpitsaa, sipuleita, salaatteja, yrttejä, purjoa yms yms pukkaa niin että kaikille riittää yli tarpeiden. Kesäkurpitsa on nyt se juttu siis keittiön puolella selkeesti...

Käsityöpuolella hiljaisuutta on aiheuttanut tämä lankasyherö, jonka nimi on jämälankamekko. Päätin käyttää vähän kaikenvärisiä ohkasia puuvilla- ja bambulankoja epäsymmetrisessä järjestyksessä kesäiseen mekkoon. Palaset nyt oli suhteellisen helppo kutoa kasaan, mut tää päättelyrumba on loputon suo. Mekko on tehty niin, että joka toinen kerros on vielä venytettyä silmukkaa, eli langanpäiden piiloon saaminen on jokseenkin haastavaa. Kyl täst vielä mekko tulee, viiminen lomaviikko käsillä joten hoppu olis. Pitäis varmaan etsiä jostain aikapankista päättelijää, koska mähän mielelläni neulon ja virkkaan, mut päättelyhommat on niin tylsiä ja vastenmielisiä. Lisää kuvia kun saan itteäni niskasta kiinni!