lauantai 1. kesäkuuta 2013

Raitapaita







Tsirbulan kesäneule on vihdoin valmis, eihän tässä mennytkään kuin koko toukokuu. Ostin vuosi takaperin Karnaluksista tarjouksesta Austermannin Algarve Color - lankaa kolme pikkukerää, tarkoituksena oli tehdä jo syksyksi neidille jotain. Nyt bongasin kerät tehdessäni pientä lankainventaaria ennen uutta Tallinnan reissua. Jotain piti keksi äkkiä ja bongasinkin Suuri Käsityö - lehden kesänumerosta 4/2013 hauskan raitapusakan vauvalle. Toiseksi väriksi valikoitui musta peruspuuvilla, kun pääväri oli jo kirjava. Lankani oli ohkasempaa kun ohjeessa, joten tein varuiks kokoa 92 ettei vaan jää heti liian pieneksi. Tulikin juuri sopiva, ja ainaoikeinneule joustaa kivasti, joten eiköhän mene vielä pitkään. Napit pengoin miehen mummon jäämistöstä talteen keräämästäni nappilootasta. Haisevat hassulta mutta ovat muutoin ihan käyttistä. Nappeja ei luonnollisestikaan ollut kahta samanlaista, joten päätin pistää reippaasti erilaiset. Kaiken kaikkiaan aikaavievyydestään huolimatta kiva duuni, eikä haittaa että värit ovat ehkä hiukan syksyiset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti